sain rintaani lemmennuolen.

Mulla on pitkän aikaa pyörinyt mielessä eräs poika. Olen tiennyt/tuntenut hänet suurinpiirtein 4.-luokalta asti. Nyt tässä pari kuukautta sitten hänen kaverinsa tuli sanomaan minulle, että tämä kyseinen poika taitaa tykätä minusta. En oikein osannut sanoa siihen mitään siinä vaiheessa. Oltiinhan me pari kertaa juteltu, mutta en häntä kuitenkaan kovin hyvin tunne.

Ensin mä vaan skippasin koko asian, enkä ajatellut sitä sen tarkemmin. Päivä päivältä kuitenkin mietin asiaa ja mä rupesin huomaamaan, että tämä poika on koko ajan mielessäni. Ajattelin, mitä meistä tulisi, jos se oikeasti, vilpittömästi tykkäisi musta. Rupesin katsomaan facebook-viestejämme ja se tuli aina juttelemaan mulle ensiksi ja kyseli kuulumisia. Se oikeasti välitti edes jollain tapaa. Palaset alkoi loksahdella paikoilleen ja itsekkin aloin uskoa, että ehkä tämän pojan kaveri puhui totta ja se olisi oikeasti kiinnostunut musta. Mä en oikein tiedä mitä mun pitäis ajatella tällä hetkellä, mitä mun pitäis tehdä asian eteen.

Pikkuhiljaa mulla alkoi tulla tunteita häntä kohtaan ja unelmoin siitä, mitä meistä tulisi, jos oltais kimpassa. Päässäni pyörii unelmapoikaystävä, vaikka en oikeasti häntä kovin hyvin tunne. Mutta jotenkin mä vain kuvittelen meidät täydellisiksi. En täydelliseksi pariksi, vaan täydellisiksi toisillemme. Me kaksi.

En ole ikinä tuntenut ketään kohtaan näin, en näin voimakasta tunnetta. Koulussa törmätään ja katseet kohtaa. Mä muutun sulaksi laavaksi. Jalat pettää alta, sydän hakkaa rinnassa, henki salpaantuu ja silmissä sumenee. Kumpa voisin ottaa tästä vielä askeleen eteenpäin. Askeleen siihen, että tulisin lähemmäksi, oltaisiin lähekkäin ja tietäisin, hän on minun.

Päivät matelee ja mä vain odotan. En tiedä pitäisikö mun ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Entä jos se on jo luovuttanut mun suhteen tai se ei olekkaan enää kiinnostunut? Vaikka tiedän, että minä itse voisin muuttaa asian aivan eri suuntaan, mutta silti oon liian epävarma tehdäkseni ensimmäisen siirron. Joten mä odotan, ihmettä, oikeaa hetkeä tai tilannetta, jolloin kaikki vaan loksahtaisi paikoilleen. Niinkuin tuossa kuvassa sanotaan, mä vaan pelkään, että joku päivä voi olla jo liian myöhäistä.

Mulla on tunne ku mä jo omistaisin kyseisen pojan ja se tässä ärsyttävää onkin. Kun vain kuvittelen hänet jonkun toisen kanssa, näen silmissäni punaista. Se sattuisi, todella paljon, enkä tiedä mitä siinä vaiheessa tekisin. Mulla on pieni toivenpilke, koska sillä on selvästi edes jonkinlaisia tuntemuksia mua kohtaan. Mä tiedän, mä tunnen sen, sen eleet kertoo jo paljon. Ehkä sekin on samalla tavalla epävarma ku mä, eikä oo varma mun tunteista. Sen tiedän, että kauaa en tätä enää jaksa, rupean jo välittämään liikaa hänestä, jos mitään ei tapahdu suuntaan tai toiseen, mun pää räjähtää.

^ Niin, onko? Itseni mielestä.. en tiedä.. En voi vielä luokitella itseäni rakastuneeksi. Olen ollut monta kertaa ihastunut, mutta tällä kertaa tämä on jotenkin ihan toisenlaista. Nyt kun mukana on myös vastakaiku ja kaipuuntunne. Olen jossain näiden kahden välillä. En osaa edes nauttia lomasta, sillä tiedän etten tule näkemään häntä yli viikkoon. Vasta seuraavan kerran kuin koulu alkaa jälleen. Miten mä olen antanut itseni ajautua tälläiseen tilanteeseen. Samalla tämä on ihanaa, kun saa lemmennuolia rintaan toisen katseesta, mutta samalla tahtoisi kaikkea enemmän!  Ähh, epätoivo ja tuska, loputon suo....HELP

ruudun takana

Nimeni ei ole Jenni Minttu., eikä se liity millään tavalla oikeaan nimeeni. Se oli vain ensimmäinen nimi, joka tuli mieleeni ja ajattelin että muutan sen sitten joskus joksikin muuksi, mutta en ole vielä miettinyt sitä sen pidemmälle. Täällä blogin puolella kuitenkin käytän lempinimeä Jensku, joten sillä tunnistat minut. Olen pituudeltani 166cm, kengän kokoni on 38. Hiukseni ovat pitkät, suorat ja tummanruskeat ja silmieni väri sinivihreät.

Asun äitini ja isäni kanssa omakotitalossa taajama-alueella, sisarukseni ovat jo muuttaneet pois kotoa. Elämäni on hyvin kiireistä, sillä käyn koulua, 2-4 kertaa viikossa töissä, harrastelen ja tapailen kavereita. Paljoa vapaita päiviä ei jää, mutta onneksi saan edes joskus vain olla kotona, katsoa telkkaria ja selailla nettiä.
Oma aika on minulle tärkeää ja nautin sellaisista päivistä, jolloin minulla ei ole mitään tekemistä ja voin olla vaikkapa neljä tuntia putkeen koneella, leipoa, järjestellä omaa huonetta ja tehdä kaikkea muuta, vain itseäni varten.

Mulla on tallentava digiboksi(en tiedä eläisinkö ilman sitä!), jonne tallennan kaikki elokuvat ja ohjelmat, ja sitten katselen ne kun ehdin. Parhaimpia sarjoja ovat mm. Vampyyripäiväkirjat,Täydelliset naiset, Valehtelevat viettelijät, Frendit, Olipa kerran, Waverly Placen velhot, Onnea matkaan Charlie!, Glee, Teinielämää ja Meidän Faija. Tällä hetkellä elokuvina on Twilight 1 ja 2, Titanic, Step uppeja, Waverly Placen velhot -elokuva, Vampyyrien imussa, Riemukupla jne.. Nämä ovat sellaisia elokuvia, jotka pidän siellä jatkossakin, mutta suurimman osan poistan, kun olen ne katsonut.

 Mä olen aina vihannut kaikkia "kerro jotain itsestäsi"-kysymyksiä ja tää on vähän samantyyppinen. Olen todella huono tässä. Mutta kuitenkin.. Olen huumorintajuinen ja empaattinen, sosiaalinen ja huomaavainen. Osaan olla virallinen tilanteen tarvitsemalla tavalla, mutta olen myös tutumpien seurassa lapsenmielinen ja kahjo oma itsení. Lähden kaikkiin typeriin hullutuksiin mukaan, enkä pelkää näyttää todellista minääni.
Säälin liian helposti ihmisiä. En ikinä pystyisi olemaan missään lastenkodissa, löytöeläinkodissa ym töissä, sillä säälisin kaikkia niin paljon, että ottaisin ne itselleni. Olen hellyydenkipeä ja kaipaan läheisyyttä. Olen aina halimassa kavereitani sekä sisaruksiani ja kerron heille kuinka tärkeitä he ovat.

Huhhuh, aika kuraa tekstiä, mutta toivottavasti saitte edes pientä käsitystä siitä, kuka täällä ruudun takana kirjoittelee. Jos tulee jotain kysyttävää mieleen, niin pistäkää vaan kommenttia niin kerron toki!:)

miksi olen täällä?

Olen 15-vuotias tyttö, joka käy tällä hetkellä 8. luokkaa. Olen jo pitkään halunnut tehdä lifestyle tyyppisen blogin ja nyt päätin sen toteuttaa, kuitenkin hieman erilaisella taktiikalla.

Olen kerran jo pitänyt jonkin aikaa blogia, joka kulki peruskaavalla. Lukijoina oli paljon omia tuttujani, teksteissä kerrottiin puolet totuudesta, kuvista julkaistiin kaikista parhaimmat ja muutenkin siitä sai normaalin nuoren elämästä perustiedot. En jaksa enää ryhtyä siihen turhanpäiväiseen uudestaan, sillä kyllästymisen takia lopetin edellisenkin blogin. Tällä kertaa blogissa kirjoitan anonyymina elämän karuja totuuksia mitään kainostelematta. Kerronnoissa on mukana tietoa, jonka en halua olevan tunnistettavissa millään tavalla minuun itseeni, sillä paljastuksina on asioita joita en halua tuttujeni tietävän. Tämä on syynä siihen, miksi kirjoitan blogia anonyymina. Jos sinua kuitenkin joku askarruttaa tai haluat tietää minusta lisää, niin kysele vaikkapa sähköpostia niin juttelen mielelläni!

Kuvina blogissa toimii pääosin Weheartit-sivuston kuvat. Esimerkiksi omia kuvia itsestäni en laita tänne, tai ainakaan tunnistettavia kuvia. Tiedän että tälläinen bloggaamistapa on useimmille vieras ja todella typerä, mutta ennen kaikkea haluan saada rehellisen, oman päiväkirjan, jonne uskallan vapaasti kirjoittaa aivan kaiken.

Toivon, että saisin lukijoita, jotka myötäeläisivät kanssani ja pystyisivät samaistumaan teksteihini. Tiedän, että en ole yksin tunnetiloissani ja meitä nuoria on ajattelutavoiltaan monia samanlaisia. Tervetuloa seuraamaan omia tunteitani, omia ajatuksiani ja omia unelmiani, sekä sitä myötä tutustumaan omaan elämääni.